Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2016.

Valmista, osa 2

Kuva
Nuoremman tyttären villatakki valmistui kuukausi sitten, mutta kuvattua sain sen vasta nyt. Takin piti olla iso ja väljä, ja sitä se onkin. Lankana oli Drops Alpaca Bouclé ja mallina Ballade .

Virkattu pikkuliina

Kuva
Tarvitsin kukkaruukun alle liinan, joten pääsin taas laajentamaan virkkauskokeilujani. Lankana on teetee hilla, ja malli Dropsin katealusta . Ohjeiden lukeminen tuottaa edelleen hankaluuksia, mutta liina näyttää kovasti samalle kuin ohjeessakin. Teen tällä ohjeella vielä muutaman erivärisen liinan niin ikään ruukkujen alle.

Valmista, osa 1

Kuva
Vanhemman tyttären villatakki on nyt valmis ja tällainen siitä tuli: Ohje on siis Dropsin sivuilla pitsineulejakku  ja lankana Drops Muskat vaalea roosa (väri 06) Takkiin tein toivomuksen mukaan täyspitkät hihat. Kaikkiaan lankaa meni reilut 650 g. Tältä se näyttää käyttäjänsä päällä: Saumojen ompeleminen tuotti aluksi päänvaivaa, kun lopputulos ei näyttänyt oikein siistiltä. Sitten tajusin ohentaa lankaa siten, että otin Muskatista vain kaksi säiettä ompelulangaksi, ja lopputuloskin alkoi olla siedettävän näköinen: Sivusauma Hihan sauma