Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2012.

Pilkullista menoa

Kuva
Tytär teki yksiväriseen pipoonsa iloisen värisen tupsun. Ajattelin tehdä kaveriksi samoilla sävyillä lapaset ja nettineulelehti Ullasta löytyi tällaiset Puppe -lapaset. En ole aiemmin tehnyt lapasia kärjestä aloittamalla, joten nyt tuli sekin kokeiltua. Jokin kohta tuli kuitenkin luettua väärin tai sitten laskuvirhesielunvihollinen iski, mutta kerroksen vaihtumiskohta ei ollut siinä missä sen tein. Siksi kämmenpuolen yksi pallorivi on kaikkea muuta kuin pallo.

Karvainen kaveri valmistautuu talveen

Kuva
Kasperin villapaita on lopultakin valmis! Hihat (tai lahkeet) ovat pidemmät kuin alkuperäisessä ohjeessa, muuten olen tehnyt neuleen ohjeen mukaisesti. Tämä valmistuikin sopivasti ennen kuun lopussa häämöttävää trimmausta; paitaa on tarkoitus käyttää erityisesti trimmien jälkeen pakkaskelillä suojaamassa pientä poikaa kylmältä, kun oma turkki on vielä lyhyessä karvassa.