Lemmy

Lemmy jätti maallisen vaelluksensa joulukuun lopussa 2015. Meillä asustaa Motörhead- fani, joten kun näin Virpi Siipolan tekemän virkkausohjeen Lemmy-tyynystä, oli selvää, että koettaisin tehdä tämän laulavan basistin kuvaa kantavan tyynyn ilahduttamaan fania.

Yritin ensin olla näppärä ja virkata päällisen yhtenä kappaleena, mutta jouduin luovuttamaan, kun Lemmyn naama alkoi vääntyä kummallisen näköiseksi. En osaa tehdä kerrosten vaihtoa siten, että kuvio olisi pysynyt paikallaan.

Tämä oli ensimmäinen virkkaus, jossa tein kuviota, ja se onnistui kyllä lähtökohtiin nähden hyvin. Lemmy näyttää ihan Lemmyltä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontelotekniikka

Pikkuliinoja

Virkattu pikkuliina