Paluu bloggaukseen

Joulun alla innostuin virkkaamisesta. Koukkuun en ole tarttunut sitten kouluvuosien käsityötuntien, ja siitä on vierähtänyt aikaa useampi vuosikymmen.

Jämälankanöttösille piti keksiä joku käyttö ja päätin sitten tehdä torkkupeiton afrikan kukista. Ensimmäisen lapun tekemiseen meni puolitoista tuntia. Ohjeen lisäksi avoinna oli sivusto, jossa oli selitetty virkkausmerkkejä. Tällainen oli kuitenkin ensimmäinen lappunen:


Nyt lappuja on kasassa 228.

Viikon päivät käytin illat anopin synttärilahjan virkkaamiseen. Vanhemmalle ihmiselle on hankala keksiä mitään järkevää lahjaa, ja kun vielä käsky käy että mitään ei saa tuoda kun kaikkea jo on, päätin kuitenkin virkata muutaman pannualusen/patalapun löytämäni mallin mukaan. Lankana on Dropsin Paris.



Muokkasin vähän Pinterestistä löytämääni ohjetta tutti-frutti-potholders. Jätin välikankaan pois, kun käytin paksua lankaa, sekä tein vaalean kerroksen ketjusilmukoilla pylväiden sijaan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ontelotekniikka

Metro- ja ratikkalapaset lapselle