Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Ruusuja ja perhonen

Kuva
Arkistosta löytyi vielä kuva äitienpäivänäperryksistä. Anoppini on allerginen oikeille ruusuille, joten virkkasin pari ruusua ja perhosen koristeeksi äitienpäiväkortin kuoreen. Tähän sain käytettyä laatikossa pyörineitä langanjämiä.

Kierrätystä

Kuva
Tyttären tekemästä mekosta ja pieneksi jääneistä pyjaman housuista syntyi koristetyyny. Siistimmän näköisen olisi saanut, jos olisi jaksanut vähän mittailla ja sovitella kuvioita, mutta kyllä tuokin asiansa ajaa. Sifongissa näkyy mekossa ollut sivusauma, ja itseasiassa takana on myös yksi muotolaskos muistuttamassa, mistä kangas on kotoisin.  Päät on vedetty nippuun hiuslenksuilla. Punainen päällinen on tehty tuubiksi ja sen voi helposti vaihtaa muunkin väriseksi, kun alkaa pyjaman värit kyllästyttää.

Paluu bloggaukseen

Kuva
Joulun alla innostuin virkkaamisesta. Koukkuun en ole tarttunut sitten kouluvuosien käsityötuntien, ja siitä on vierähtänyt aikaa useampi vuosikymmen. Jämälankanöttösille piti keksiä joku käyttö ja päätin sitten tehdä torkkupeiton afrikan kukista. Ensimmäisen lapun tekemiseen meni puolitoista tuntia. Ohjeen lisäksi avoinna oli sivusto, jossa oli selitetty virkkausmerkkejä. Tällainen oli kuitenkin ensimmäinen lappunen: Nyt lappuja on kasassa 228. Viikon päivät käytin illat anopin synttärilahjan virkkaamiseen. Vanhemmalle ihmiselle on hankala keksiä mitään järkevää lahjaa, ja kun vielä käsky käy että mitään ei saa tuoda kun kaikkea jo on, päätin kuitenkin virkata muutaman pannualusen/patalapun löytämäni mallin mukaan. Lankana on Dropsin Paris. Muokkasin vähän Pinterestistä löytämääni ohjetta  tutti-frutti-potholders . Jätin välikankaan pois, kun käytin paksua lankaa, sekä tein vaalean kerroksen ketjusilmukoilla pylväiden sijaan.